Power Competence on kumppani kehittämisessä ja kouluttamisessa.

Palvelemme kehittämiseen liittyvissä asioissa tehokkaasti ja joustavasti. Yrityskehitystä voi tehdä markkinaehtoisesti tai hyödyntää kehitysrahaa. Avullamme tiedät, mitä kehitysrahoitusmuotoja voit saada ja missä järjestyksessä. Autamme yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa käytännön toteutuksessa.

Kokeneet asiantuntijamme varmistavat, että kehitysrahalla tehdyt käytännön toimenpiteet ovat korkealla tasolla ja että muotoseikat ja raportit tehdään oikein. Vaikka teillä siis olisi jo asiantuntija hakemuksien tekemiseen, kannattaa apuamme käyttää varsinaiseen toteuttamiseen.

Toteutuksessa pystymme antamaan täydentäviä palveluita lähes kaikissa tapauksissa.
Yritykselle myönnettävällä kehitysrahalla pystyt toteuttamaan kehittämistoimia nopeammin ja riskittä
verrattuna siihen, että teet sen omalla rahalla.

Myönnettyä kehitysrahaa ei tarvitse maksaa takaisin kuten lainaa. Osakeyhtiön on mahdollista saada kehitysrahaa, kun sen taloudelliset edellytykset kehitystoimintaan ovat riittävän hyvät. Kehitystyötä voimme tehdä myös ilman ulkopuolista rahoitusta.

Autamme yritysjohdon ja henkilökunnan kouluttamisessa.

Voit tilata koulutuksemme toteutettavaksi organisaatiossanne tai ilmoittaa osallistujat avoimiin tilaisuuksiimme.Koulutuksissamme lähes jokainen voi kehittyä lähtötasosta riippumatta ja lähes kaikissa tehtävissä työelämässä. Esimerkkinä puhe- ja esiintymistaito-, esihenkilöviestintä- ja myyntikoulutuksemme.

Koulutusasioissa palvelemme kaiken kokoisia yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioita.
Olemme kouluttamisen asiantuntijoita. Yhteistyökumppaneidemme kanssa pystymme palvelemaan myös erityistarpeissa. Saat meiltä taitavia kouluttajia, esiintyjiä ja puhujia monenlaisiin tilaisuuksiin.

Ratkaisemme yrityksenne haasteita erilaisissa murrostilanteissa. Autamme strategisessa suunnittelussa, toimintaympäristön muutosten hyödyntämisessä, kasvun suunnittelussa, myynnin kehittämisessä ja kaikissa kansainvälistymisen eri vaiheissa valmiuksien ja markkinoiden selvittämisestä aina jakelukanavien tehostamiseen tähtääviin yritysostoihin asti.

Yhteistyöverkostomme kautta ylläpidämme ajantasaista tietoa siitä, millaisia mahdollisuuksia yrityksen kehittämiseen on saatavilla. Käsittelemme luottamuksellisesti ja vastuullisesti yrityskohtaisia tietoja ja liikesalaisuuksia. Jaamme vastaavasti yhteistyökumppaneillemme asiaankuuluvaa rahoitukseen ym. liiketoimintaan liittyvää tietoa sovitulla tavalla.

Yrityskehitys, myyntikoulutus, neuvottelutaidot, puhetaito, esiintyminen, liiketoiminnan/strategian konsultaatio, työyhteisön hyvinvointi, asenteet, hengennostatus, sparraus, muutosvalmennus, tavoitteiden asettelu, arvojen määritys, henkinen ja fyysinen suorituskyky, vuorovaikutustaidot, stressinhallinta, resilienssi, johtaminen, tiimityö, palveluasenne, alaistaidot, esihenkilöviestintä, esihenkilötaidot, vaikuttaminen.