Hyvä puhe vangitsee kuulijansa ja jää mieleen. Mutta mistä syntyy puhe-esityksen voima?
Yhteistyökumppanini Pauli Vuorio kertoo jokaisessa Vaikuttava puhe ja esiintyminen -koulutuksessamme yli kaksi tuhatta vuotta vanhoista vaikuttavan puheen peruspilareista eli eetoksesta, paatoksesta, logoksesta ja kairoksesta. Esittelen ne nyt myös Enerzian blogissa!
Antiikin Kreikassa vaikuttaneen retoriikan eli puhetaidon kehittäjän Aristoteleen mukaan puheen voima syntyy ethoksesta, toisin sanoen puhujan olemuksesta, pathoksesta eli tunteiden herättämisestä sekä logoksesta eli vakuuttavasta ja loogisesti jäsennellystä sisällöstä. Ethoksen, pathoksen ja logoksen toimivasta yhteispelistä syntyy kairos, toimiva ajoitus, jolla puhuja vakuuttaa kuulijansa.
Puheen vakuuttavuus syntyy luottamuksesta puhujaan
Ethos eli eetos tarkoittaa taitoa rakentaa luottamusta yleisössä puhujan maineen, säteilyn eli karisman sekä taitojen ja moraalin kautta.
Eetokseen kuuluvat myös puhetapa sekä puhujan tapa elehtiä ja pukeutua. Se, miltä näytämme ja kuulostamme, avaa kanavat – tai sulkee ne. Kun jo ennen puheenvuoroa ja viimeistään ensisilmäyksestä lähtien kykenemme puhujina vakuuttamaan yleisömme hyväntahtoisuudestamme ja asiantuntijuudestamme, saamme herätettyä kiinnostuksen.
Ylimielinen ja yleisöään aliarvioiva puhuja herättää ärtymystä ja sulkee kanavat. Eikä arka ja yleisöä välttelevä puhujakaan vakuuta kuulijoitaan. Arvosta siis yleisöäsi valmistelemalla puhe hyvin ja panosta ensivaikutelmaan!
Vaikuttava puhe herättää tunteita
Hyvässä puheessa on sekä järkeä että tunnetta. Vaikuttavan esiintymisen oleellinen osa on tunteiden herättäminen kuulijoissa, ovat ne sitten iloa, innostusta, suuttumusta, osallisuuden tunnetta tai kaipausta. Tunteet saavat ihmiset lopulta toimimaan.
Vaikka me suomalaiset insinöörikansana kovasti järkeen uskommekin, monet isot päätökset elämässä tehdään tunnepohjalta. Toki järkeäkin aina tarvitaan, mutta usein kuulee ison päätöksen viimeisenä perusteluna sanottavan, että ”kun oli semmoinen tunne”… Ja jos mietit lempielokuviasi tai kirjojasi, niitä yhdistää usein sama asia – voimakas tunnetila, joka niiden katsomisen ja lukemisen jälkeen jäi mieleen.
Pathoksessa on siis kysymys puhujan kyvystä vedota kuulijan tunteisiin ja vaikuttaa niiden kautta. Kun joku puhuu paatoksella, hän käyttää tietoisesti ääntään, kehoaan ja puheensa sisältöä pyrkiäkseen vaikuttamaan tunteisiisi. Ja kun uskot sanottavaasi, vaikutat vieläkin tehokkaammin!
Loogisesti järjestetty ja argumentoitu sisältö on kuningas
Kreikankielen sana logos on monimerkityksinen eli se voi tarkoittaa puhetta, sanaa, merkitystä, ajattelua, järkeä, periaatetta, sääntöä, suhdetta, oppia tai oikeudellisessa yhteydessä lakia. Niinpä logos tarkoittaa myös järkevää ja mielekästä puhetta.
Toisin sanoen logos on taito vakuuttaa yleisö tai keskustelukumppani logiikkaa ja järkeä hyödyntämällä.
Kun haluat taivuttaa ihmiset puolellesi, sinun pitää tunnereaktion herättelyn ohella esittää luotettavia ja uskottavia argumentteja, jotka on pohjustettu järjellä ja faktoilla. Tämän lisäksi puheen eri osat ja
argumentit ja vasta-argumentit on järjestettävä loogiseksi, helppotajuiseksi ja vaikuttavaksi kokonaisuudeksi.
Kairos – ajoita sanat, tauot ja painotukset oikein!
Kairoksessa kysymyksessä on oikeanlainen ajoitus; mestaripuhuja osaa lausua tilanteeseen täydellisesti sopivat sanat juuri oikealla hetkellä.
Ajoitus riippuu puheen päämääristä: kun pidät muutosta vaativan puheen, kunnon kairosta ei synny, jos kuulijat ovat tyytyväisiä nykymenoon. Ensin sinun täytyy horjuttaa yleisösi uskoa asioiden nykytilaa, aiheuttaa epävarmuutta ja saada näin halua parempaan.
Kairos on myös taitoa pitää tehokkaita taukoja ja painottaa puhetta oikealla hetkellä. Mieti siis jo puhetta laatiessasi, miten saavutat suurimman mahdollisen vaikutuksen yleisössäsi tai keskustelukumppanissasi. Tarvitsevatko he jossakin kohtaa miettimistauon ja sinä tehoa lisäävän taidepaussin?
Järjestän yhdessä Power Competencen kanssa myös avoimia yleisötilaisuuksia, johon voit ilmoittaa itsesi yksin tai kaverin kanssa tai vaikka koko tiimin. Jos haluat tietää lisää tehokkaan puhe-esityksen rakentamisesta ja pitämisestä, voit tilata Vaikuttava puhe ja esiintyminen -koulutuksemme tai tiedustella seuraavan avoimen koulutuksen ajankohtaa tästä linkistä.
Voit myös lukea lisää aiheesta (linkkiä klikkaamalla pääset tilaamaan kirjan):
* Retoriikka ja runousoppi (Aristoteles)
* Puhevalta, (Juhana Torkki 2006)
* Puhevalta käyttöön (Juhana Torkki 2020)
Juhana Torkin koulutukset. Niitä löydät osoitteesta https://tehokurssit.fi/
* Elämäsi paras puhe (Unna Lehtipuu & Antti Mustakallio 2021)
* Kehokoodi, Sanattoman viestinnän opas (Sami Sallinen 2019)
Jos artikkeli oli mielestäsi hyödyllinen ja joku muukin voisi tykätä siitä, jaa eteenpäin! Sharing is caring!