Koulutuksen järjestää Yritysakatemia
Työelämän tahti koetaan monesti kovaksi. Huokoista aikaa tehtävien välissä ei tunnu olevan. Aikaamme vievät niin työkaverit, asiakkaat kuin aina vaan tiukemmat dead-linetkin. Niistä mitään emme voi heittää pois, vaan niiden kanssa on selvittävä. Luulemme, että monen asian tekeminen yhtä aikaa on tehokasta ja niinpä jätämme lounastauot pitämättä ja kahvit hörppäämme työnteon lomassa. Tuntuuko tutulta?
Kiireen tunne aiheuttaa meille stressiä ja ahdistusta. Koulutuksessa saat vinkkejä ja käytännön työkaluja oman ajankäytön tarkasteluun, rutiinien muuttamiseen ja parempaan hallinnan tunteeseen. Ajankäyttöä tarkastellaan myös omien arvojen näkökulmasta.
Itsensä johtamisen taito auttaa kesyttämään kiirettä. Toinen tapa selättää kiirettä on tunnistaa omaan työhönsä liittyviä toimintatapoja. Kolmas hyvä tapa on hallita stressiin liittyviä puolustuskeinoja. Vauhtia suosivassa maailmassa korostuu itsetuntemuksen merkitys ja vastuullisuus omista valinnoista ja toiminnasta.
Tavoitteet
Tämän yhden päivän mittaisen koulutuksen tavoitteena on johdattaa osallistujat ajanhallinnan ja itsensä johtamisen polulle. Tavoitteena on tunnistaa omat ajankäytön haasteet ja päästä ainakin alkuun itselle sopivan, käytännönläheisen muutossuunnitelman laatimisessa. Koulutus koostuu luennoista, käytännön harjoituksista, pienryhmäkeskusteluista ja myös itsenäisestä työskentelystä.
Kenelle
Kurssi soveltuu erinomaisesti esihenkilöille, tiimien vastuuhenkilöille ja kaikille, jotka haluavat saada ajankäyttöään parempaan hallintaan. Itsensä johtamisen taitoja kehittämällä on mahdollisuus lisätä voimavaroja ja tunnistaa omat kehittämistarpeensa. Itsensä johtamisen taito on myös työhyvinvoinnista huolehtimista.
Koulutus on pienryhmämuotoinen, 5-14 osallistujaa.
Kouluttaja
Merja Vuorinen VTM, psykoterapeutti, Easy Living Oy
Sosiologian ja viestinnän opintojen, sekä yritysten ja yhteisöjen tiimivalmennuksesta hankkimansa kokemuksen ansiosta Merja on kehittynyt taitavaksi työyhteisövalmentajaksi sekä innostavaksi luennoitsijaksi. Entisenä huippu-urheilijana Merja tuntee eri valmennusmenetelmät ja on kaikissa projekteissa mukana sydämellään.
Ohjelma klo 9.00–16.00 +/-15 min.
Koulutuksen sisältö:
Miten johdan itsenäni niin, että jaksan
- Työn muutos ja hyvinvointi tulevaisuuden työelämässä
- Mitä on itsensä johtaminen – itsensä johtamisen peruselementit
- Itsetuntemus – omat vahvuudet ja heikkoudet
- Tavoitteet ja omat arvot
- Tunnetaidot
- Motivaatio ja sen ylläpitäminen
Stressi ja sen hallinta
- Stressin aiheuttajat; työstressi
- Stressin säätely
- Keinoja hallita stressiä
- Keskittyminen ja läsnäolo
Ajankäytön hallinta – työkaluja arkeen
- Ajankäyttö – aikaresurssi
- Kiire – mitä, miksi?
- Omien aikahaasteiden tunnistaminen
- Konkreettisia työkaluja ajankäytön hallintaan (mm. Eisenhowerin matriisi, Pomodoro)
- Tehokkuuden lisääminen
- Ajankäytön esteiden taklaaminen
- Kohti tehokkaampia palavereja
- Toimintasuunnitelman tekeminen
Etäkoulutusosallistujat:
- Saat viimeistään edellisenä päivänä ennen tilaisuutta sähköpostiisi ohjeet, koulutusaineiston ja rekisteröitymislinkin, josta pääset seuraamaan lähetystä.
- Tilaisuus lähetetään suorana, voit osallistua helposti etänä omalta koneeltasi.
- Kaikki etäkoulutukseen ilmoittautuneet saavat tallenteen käyttöoikeuden 7-30 päiväksi, eli tilaisuuteen kannattaa ilmoittautua, vaikka ajankohta ei sopisikaan kalenteriisi.
- Muista varmistaa, että tietokoneesi internetyhteys toimii, koneen ääniresurssit ovat käytössä ja äänenvoimakkuus sopivalla tasolla.
- Suosittelemme kuulokkeiden käyttöä.
Mikäli samasta organisaatiosta osallistuu YritysAkatemian etäkoulutukseen useampi henkilö, saavat lisäosallistujat koulutuksen puoleen hintaan.
Koulutuspaikka:
Etäkoulutus
Ajankohta:
Tiistai 16.1.2024 klo 9.00 – 16.00 +/-15 min.
Osallistumismaksu:
590 euroa + alv
Kampanja
Lisäosallistujat -50 %
Tallenne:
Osallistujille 30 päivää
ILMOITTAUTUMINEN (Toimi heti – paikkoja rajoitetusti!)
Peruutusehdot:
Estyneen tilalle voidaan vaihtaa toinen osallistuja kuluitta. Peruutuksesta ja 14 päivää ennen
koulutusta tehdyistä muutoksista veloitetaan toimituskuluina 15 % etäkoulutuksen hinnasta.
Myöhemmin kuin 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä peruutuksista tai peruuttamatta jätetystä
ja käyttämättömästä koulutuspaikasta veloitetaan osallistumismaksu kokonaisuudessaan.
Peruutus on tehtävä kirjallisesti.