Tiistai 12.9.2023 klo 09.00 – 17.00 TAMPERE- TALO, Yliopistonkatu 55, TAMPERE Saapuminen
”Yksi parhaista ellei jopa paras myyntikoulutus, johon olen osallistunut. Todella mielenkiintoinen päivä ja tunne koulutuksen jälkeen oli sama kuin hyvän elokuvan jälkeen. Hetkeksikään ei tullut tunnetta, että koska tämä loppuu.” -Jani Perälä, NHK-Keskus Oy
Kunnon lataus motivaatioon ja asenteeseen:
– Opit ajattomia lainalaisuuksia
– Opit puhetaidon ja nonverbaalisen viestinnän suuresta merkityksestä
– Opit kaupanpäätöstaitoja
– Saat laadukasta materiaalia, johon voit palata myöhemmin
– Saat lisää myyntiä
Koulutus antaa keinoja kehittyä hyväksi myyjäksi ja konkarina voit syventää osaamistasi. Useimmat asiat ovat yleispäteviä ja toimivat millä myynnin osa-alueella tahansa, on kyse sitten asiantuntijamyynnistä, kuluttajamyynnistä tai B2B-myynnistä.
Perustuu kokemukseen ja arvostettujen auktoriteettien toimiviin oppeihin. Aktiivinen myyntityö on monilla aloilla tärkein keino kauppojen saamiseksi ja asiakassuhteiden muodostamiseksi.
Kouluttajana Pauli Vuorio, kouluttaja, toimitusjohtaja, Power Competence Oy
”Kun myyjä pystyy osoittamaan meille, kuinka hänen artikkelinsa voi auttaa meitä ratkaisemaan ongelmamme, hänen ei tarvitse myydä sitä meille. Me ostamme. Asiakas pitää tunteesta, että hän ostaa – hän ei pidä siitä että hänelle myydään.”
Lyhyt esimerkki myyntikoulutuksesta
Ruokailu, kahvitarjoilut ja muistiinpanovälineet sisältyvät koulutuksen hintaan.
OHJELMA
OSA I
– Aloitus ja esittelyt
– Myyntityön lainalaisuudet
– Mistä myyntitulos syntyy?
– Myyjän pään kunto
– Kovat lait
– Neuvottelutaitoharjoitus
OSA II
– Vaikuttaminen
– Myymisen idea
– Vastaväitteiden käsittely
OSA III
– Esiintyminen ja suunnitelma
– Puhe- ja esiintymistaito myyntityössä
– Ihmisten erilaisuus
– Non-verbaalinen viestintä myyntityössä
– Myyntiprosessissa tärkeimmät huomioitavat asiat
OSA IV
– Päätöstekniikat ja niiden käyttäminen
– Kriittiset hetket
OSA V
– Mitä myyminen on
– Huomionarvoisia asioita
– Mitä ostamisen päätöshetkessä tapahtuu
Tilaisuuden päätös
Koulutusohjelman PDF-esite
Hinta 590 euroa + alv 24% / osallistuja.
Ryhmätarjouksena neljä osallistujaa kolmen hinnalla.
Kun teiltä on tulossa yli neljä osallistujaa, pyydä erikseen ryhmätarjous!
Lisätietoja Pauli Vuorio Puh: 050 570 8163 pauli.vuorio@powercompetence.fi
ILMOITTAUTUMINEN TÄHÄN KOULUTUKSEEN PÄÄTTYY 1.9.2023.
Kyllä. Ilmoittaudun / ilmoitan osallistujat koulutukseen
Osallistumismaksu laskutetaan ilmoittautumisen jälkeen. Esteen sattuessa varatun paikan voi luovuttaa toiselle henkilölle tai siirtää osallistumisvaraukseksi seuraavaan avoimeen koulutukseen.
Peruutus on ilmoitettava viimeistään 14 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan/pidätetään koko tilaisuuden hinta. Mikäli peruutus tapahtuu viime hetkillä, jolloin koulutusjärjestäjä ei enää voi peruuttaa kokouspakettia, veloitetaan siirrosta seuraavan koulutukseen tämän kustannuksen mukainen siirtomaksu.
Mikäli koulutus siirtyy pakottavasta force majeure syystä osallistujat pääsevät oman valintansa mukaan seuraavaan valitsemaansa koulutukseen tai voivat valita etäkoulutuksen, mikäli se kyseisestä koulutuksesta järjestetään.
Koulutus tilattavissa myös omalle organisaatiolle.